Referenssit

Uuteen lastensairaalaan liukuoven mekanismeja sekä tiivistekynnykset Kenset -erikoisliukuoviin

Asiakas: Kenset Oy
Kohde: Uusi lastensairaala
Savo ratkaisu: HAWA Junior 80 ja 120 liukuoven mekanismeja, PLANET SL tiivistekynnykset liukuoviin

Helsingin Meilahteen kohonnut Uusi Lastensairaala on monilla tavoin ainutlaatuinen kohde. Tavoitteena olikin alusta lähtien rakentaa maailman paras lastensairaala. Yhteistyö leimasi vahvasti niin rakennuksen rahoitusta, suunnittelua kuin toteutustakin.

 

Koko hanke sai alkunsa lahjoittajien yhteistyön ansiosta. Rakennuttajana toimi Uuden lastensairaalan tukisäätiö. Rakennustyöt rahoitettiin julkisten varojen lisäksi yritysten ja yksityisten ihmisten lahjoituksilla, joita kertyi lähes 40 miljoonaa. Rakennuskustannukset olivat kaiken kaikkiaan noin 168,5 miljoonaa euroa.

 

Uuden lastensairaalan suunnittelusta vastasivat yhteistyössä Arkkitehtitoimisto SARC ja Arkkitehtiryhmä Reino Koivula. Pääsuunnittelija oli arkkitehti Antti-Matti Siikala (SARC). Sairaalaa olivat mukana kehittämässä myös lapset ja perheet.

 

Rakennusprojekti alkoi elokuussa vuonna 2014. Rakentaminen eteni hyvässä yhteistyössä rakennuttajan, suunnittelijoiden, käyttäjien, urakoitsijoiden ja yli 300 aliurakoitsijan kanssa. Rakennus valmistuikin kaksi kuukautta etuajassa. Pääurakoitsijana toiminut SRV Rakennus Oy luovutti sairaalan HUSin hallintaan toukokuussa 2018. Virallisia avajaisia vietettiin 6.9., ja sairaalan toiminta käynnistyi vaiheittain syyskuun aikana.

 

Innovatiivinen sairaalarakennus voitti arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon 2018. ”On hienoa, että hoitoprosesseista ja lapsen sekä omaisten kokemuksesta ammentava suunnittelu on johtanut arkkitehtonisesti palkinnon arvoiseen lopputulokseen”, kommentoi Uuden lastensairaalan pääsuunnittelija Antti-Matti Siikala (SARC).

 

Savo toimitti Uuteen lastensairaalaan yhdessä Kenset Oy:n kanssa mm. HAWA Junior 80 ja 120 liukuoven mekanismeja sekä PLANET SL tiivistekynnykset Kenset -erikoisliukuoviin.

 

Tutustu tarkemmin Junior 80 -liukuovimekanismiin: https://savo.fi/tuote/junior-80/.
Tutustu tarkemmin PLANET SL tiivistekynnyksiin: https://savo.fi/tuote/planet-sl/.

Uuteen lastensairaalaan liukuoven mekanismeja ja tiivistekynnykset liukuoviin